<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

Kävin Jorvissa jatkotutkimuksissa työterveysaseman lähettämänä. Etsittiin keuhkoista jotain, mutta löytyikin imusolmukkeista vikaa. Sitten lääkäri soitti ja sanoi, että tulee lisätutkimuksia. Joudun ehkä pitkälle sairaslomalle ja raskaisiin hoitoihin, jotka kuulemma yleensä tehoavat hyvin. Aika kurja tilanne kuitenkin.

 

Valamossa olin ennen Joulua viikon Torsti Lehtisen kurssilla taas ja Joulun olin  Vivamossa.  On se Lohjan järvi hieno edelleen.

 

 

Vivamon ruokalassa oli jouluaikana jokaisella omat nimetyt paikat ruokalassa kaikkien ruokailujen ja välipalojen aikana. Jouduin sattumalta mummojen pöytään: neljä paljon kokenutta naista. Kaksi heistä oli ollut lähetystyössä eri puolilla maailmaa jne. Yksi heistä sanoi syntyneensä 1930 ja ajoi vielä autoa. Hän käväisi ystävänsä kanssa välillä Helsingissä ja tuli sitten takaisin. En muista hänen nimeään, mutta hän kertoi erään vitsin:

Eräällä äidillä oli useampi pieni lapsi, alle kouluikäisiä ja kovia touhuamaan. Erään kerran äiti oli siivonnut ja järjestänyt heidän kotinsa suurella vaivalla, niin lapset tulivat ja sotkivat kaikki paikat muutamassa hetkessä. Silloin äiti tuskastuneena sanoi: - Miten ihmeessä te jaksattekin aina sotkea kaikki paikat! – Jumala antaa voimaa, vastasi yksi tenavista.