Ei viitsi aina pelkästään sairaudesta kirjoittaa. Laajemmassa maailmassa eletään. Olen käynyt Tiibetissä vuonna 2006 syksyllä. Lhasassa oli silloin rauhallista. Kiipeäminen Potalan palatsin huipulla oli aika raskasta ohuessa ilmassa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Ennen Kiinan miehitystä vuoteen 1950 saakka Tiibet eli feodaaliteokratiassa, jossa aateliset ja luostarit omistivat viljelysmaat. Kansa työskenteli vuokraviljelijöinä tai palkkatyöläisinä. Osa väestöstä oli paimentolaisia, jotka kasvattivat vuohi- ja jakkilaumojaan. Kiinan miehitys muutti yhteiskuntaa. Luostareita tuhottiin, teitä rakennettiin ja nunnat ja munkit joutuivat töihin. Kielen, kulttuurin ja uskonnon murentuminen johti lopulta kansannousuun 1959. Neljästoista Dalai-Lama pakeni kannattajineen Intian Dharamsalaan, jossa hän toimii edelleen Tiibetin hengellisenä johtajana. Nykyiset itsenäisyyden vaatimukset, eivät tarkoita paluuta 1950-luvun järjestelmään. Tiibet on muuttunut kohti nykyaikaisempaa yhteiskuntaa, vaikka se on edelleen köyhä maa ja muuta kiinaa jäljessä. Itsenäisyys merkitsisi kulttuurin, kielen, uskonnon ja elämäntavan säilymistä ja mahdollistaisi niiden kehittymisen nykyajan vaatimuksia vastaaviksi.