Käväisin Mikkelissä tapaamassa erästä ystävää. Menin torstaina ja tulin pois lauantaina. Vein hänelle valokuvia Tiibetin matkalta, jonka teimme lokakuussa 2006. Kävin katsomassa Kyyhkylässä taidetta Ritva Nurmen navettagalleriassa. Hän tekee taidetta romusta ja kierrätysmateriaaleista. Siten voisi kai luonnehtia ite-taiteeksi. Kyyhkylän sivu kertoo tarkemmin. Saviruukkujen maalauksesta kerrotaan myös.

Orjalaiva materiaali: broilerin luita, nenäliina, sivellin<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kyyhkälän kuntoussairaalassa kävin Ritva Nurmen vetämässä lauluillassa. Lausuin siellä välissä Sandor Petöfin, Unkarin kansallisrunoilijan runon. Yleisöä oli aika paljon, ehkä neljäkymmentä henkeä, sotaveteraaneja ja muita kuntoutettavia. Väittivät pitäneensä runosta. Sen nimi oli Tuli.

Sanotaan, että Prometeus varasti tulen Jumalilta ja antoi sen

lahjaksi ihmiskunnalle. Tuo myytti kuvaa ihmisen henkistä potentiaalisuutta, totuuden

inspiraation elävöittävää voimaa ja ihmisen janoa aitouteen, todellisuuteen, totuuteen.

Tulen elementti kuvaa myös elämän intohimoa ja vitaalisuutta, rohkeutta elää. Tuleen liitetään energisyys, toiminta, intuitiiviset ja visuaaliset kyvyt sekä rakkaus, intohimo ja seksuaalisuus. Sandor Petöfi eli lyhyen elämän, kuoli taistelussa vain 26–vuotiaana. Hän ehti kuitenkin elämässään kokea paljon ja kirjoittaa monia runoja, hän on sanoitti myös Unkarin kansallislaulun. Tässä Otto Mannisen suomentama Tuli–runo:

TULI

 

Lahota kuin suossa paju,

niin en tahdo, niin en halaa;

tahdon leimahtaa, kuin tammi

taivaan salamassa palaa.

 

Tulta vaadin; jääköön vesi

kaloille ja sammakoille,

lailla sammakkoin myös runon

kurjan kurnuttelijoille.

 

Elonilmani on tuli.

Paljon, elämässä koki,

paljon kylmää ruumis–rukka,

sielu tulta hehkui toki.

 

Tullos tyttö sorja, sulle

liekkii sydämeni liesi:

tullos tulenhehkuvana –

taikka mennä saat sen tiesi!

 

Isäntä, hei, viini pöytään!

Veetön viini tuo – tai kiitä

kauppaas, jos käy seinään kannu

etkä kalloos saa siitä! –

 

Näin vain elämää on elo:

lemmen tulta, viinin tulta…

niin, ja entäs laulu – sehän

pois ol' unohtua multa.

 

Laulu tulisesti soiva!

Kiskokaa sen suusta kieli,

jonka laulun jollotusta

kuullessa ei syty mieli!

 

Lahota kuin suossa paju,

niin en tahdo, niin en halaa;

tahdon leimahtaa, kuin tammi

taivaan salamassa palaa.