Kaikenlaista hyvää runoutta tietenkin edelleen julkaistaan, mutta joskus tuntuu että kustantajat nostavat etusijalle niin sanotun rajun runouden. Luin muutamia kokoelmia. Runot olivat usein katkeria tilityksiä, sivallettiin sinne tänne kateellisen vihapuheen sävyttämänä. Hakattiin sanoilla puolisoa, pomoa ja viranomaisia. Pilkattiin esimerkiksi seksuaalista kyvyttömyyttä ja muuta heikkoutta repimällä huumoria siitä. Tulee mieleen http://www.mankeli.com

 - sivusto, joka on tietynlaista huumoria täynnä. Ehkä voisi perustaa myös ehkä pikkuisen jalostuneemman rajurunous.com -sivuston, josta aloittelijat voisivat ammentaa asenteita ja tyyliä, jolla mennään kustantajien portinvartijoiden ohi niin että portti soi.

Tuntuu siltä että etsitään myyvää runoutta, vaikka ei runous oikeastaan koskaan myy. Miksi runokirjoja edelleen julkaistaan? Mitä merkitystä runoudella on? Joskus runoutta on pidetty yhteiskunnallisesti hyvinkin merkittävänä ja runoilijoita vaarallisina. Runoilijoita on vangittu, tapettu, suljettu mielisairaalaan tai muuten vaiennettu. Jotkut runoilijat ovat myös vaientaneet itse itsensä omalla elämäntavallaan. On puhuttu kovista taiteilijakohtaloista, rajusta elämästä josta on syntynyt rajua tekstiä. Runoilijat kuten muut taiteilijat ovat usein olleet boheemeja, monella tavalla ongelmaisia ja riippuvaisia. He eivät aina ole olleet salonkikelpoisia, silti heitä on nostettu kansakuntien kaappien päälle. Sanaleikkinä voisi ajatella, että myös kaapin sisältä voi nousta kaapin päälle, kun on ensi tullut ulos kaapista. Runoilijat eivät kuitenkaan ole veistetty yhdestä puusta, joukossa ennakkoluuloista poiketen tavallisia pyhäkoulupoikia ja tyttöjä. Runoilijakunnassa on ahkeria raittiita ja raitistuneita mitä moninaisimmissa ammateissa leipätyötään tekeviä persoonallisuuksia.

Yhtä monipuolista on kirjoitettu runous. Se ei ole pelkästään vihaisen miehen tai - naisen kirjoittamaa kapakkahuuruja ja sukupuolielämää käsittelevää kapinarunoutta. Tietysti, jotain poikkeuksellista tulee runoissa olla, että kustantaja ottaa ne julkaisuohjelmaansa. Kustantajat tuntuvat kuitenkin valitsevan sen helpoimman tien.

Eikö "rajuus" ala jo kärsiä inflaatiota? Runouden julkisuuskuvaa voisi jo vähän kohentaa. Näkyviin voisi nostaa jo enemmän niitä syvällisiä ajatuksia herättäviä runoilijoita, joista ei niin paljoa ole puhuttu viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Kokeellisella postmodernilla runoudella on varmaan tärkeä sijansa, mutta eihän se ole runouden koko kuva.

Muuten ole sitä mieltä että älä ota itseäsi niin pirun vakavasti, äläkä muita.

.