UE 3 etä 3.3.2009

Eräs ystäväni, keski-ikäinen huivipäinen neiti-ihminen, jonka tapasin ensimmäisen kerran Valamon kansanopistossa kirjoittajakurssilla, väitti olevansa sormenpäitään myöten uskovainen. Hän kasvonsa olivat merkillisen iloiset ja avoimet. Kysyin, että mitä ihmettä uskovaisuus tarkoittaa, mihin hän käytännössä uskoo. Hän vastasi uskossaan olevan kolme kohtaa: 1. Jumala on luonut kaiken. 2. Kristus on noussut kuolleista. 3. Pyhä henki on olemassa. Se on meissä se osa, jolla on ikuinen elämä kuoleman jälkeen.

Ihmettelin suuresti, miten hän voi uskoa, että maailma on luotu seitsemässä päivässä jokunen tuhat vuotta sitten, vaikka todisteet tieteellisen maailmankuvan puolesta ovat kiistattomat. Hän kertoi, että hänenkin maailmankuvansa on tieteellinen, hän ei käsitä luomista niin konkreettisesti. Maailma on vain syntynyt joskus korkeimman tahdosta ja se tahto vaikuttaa meissä edelleen pyhässä hengessä.

Kyselin häneltä sitten kristinuskosta, niin kuin olisi ikinä siitä mitään kuullut. Olin kiinnostunut opillisista pääperiaatteista ja niistä hän kertoikin minulle auliista. Sellaisiahan uskovaiset yleensäkin ovat. Hän olisi varmasti kertonut asioista kysymättäkin. Ajattelin että kyselemällä saan puhetulvaa jollakin tavalla jäsenneltyä.

– Jumala on kolminainen, hän sanoi: isä, poika ja pyhä henki.

– Miten siihen liittyy Kristuksen kuolema ja ylösnousemus, kysyin.

– Kristus on Jumalan poika, hän vastasi. – Ristin kuolemalla hän sovitti ihmisten synnit. Olemme kaikki pelastettuja sen tapahtuman vuoksi. Tämän kolminainen jumalakuva ja pelastuskäsitys muodostavat kristinuskon opin ytimen.

– Mitä se pelastuminen tarkoittaa, kysyin taas, - mistä pelastutaan, miksi pelastutaan ja mihin pelastutaan?

– Siihen on ainakin kolme erilaista tulkintaa: 1. Klassinen tulkinta: (vanhalla ajalla) 2. Anselm Canterburylaisen sovitusoppi: (keskiajalla) 3. Schleiermacherin pelastusoppi (1800-luvulla)

– Miten nämä sitten eroavat toisistaan? kysyin.

– Klassinen tulkinta painottaa, että Pelastus on vapautusta kuolemasta ja pahasta, hän vastasi. – Ihminen on ikään kuin kuoleman sellissä, josta hän ei pääse pois. Jeesus voitti pahan ja avasi sellin oven. Usko on sitä, että uskoo sellin oven olevan auki ja astuu siitä ulos.

Anselm Canterburylaisen sovitusoppi taas tolkuttaa, että Pelastus on vapautusta syyllisyydestä. Kun ihminen rikkoo taivaallisen kuninkaan, Jumalan käskyjä, on hän syyllinen ja ansaitsee rangaistuksen. Jeesus asettui sijaiskärsijäksi ja näin ihminen vapautui syytettyjen penkiltä. Usko on sitä, että uskoo syytteen rauenneen.

Schleiermacherin pelastusoppi selvittää, että synti hämärtää ihmisen tietoisuutta Jumalasta. Ihminen on hämmennyksissä ikään kuin labyrintissa eksyneenä, eikä löydä tietä ulos. Pelastus on sitä, että Jeesus johdattaa ihmisen takaisin korkeammalle tasolle, häiriöttömään tietoisuuteen Jumalasta.  Usko on sitä, että "tarttuu Jeesuksen käteen" ja uskoo, että hän kuljettaa ihmisen ulos labyrintista.

– Mikä näistä sitten on oikea tulkinta? minä kysyin.

– Ovathan ne tavallaan kaikki oikeita, hän vastasi. – Ne täydentävät toisiaan. Uusin tulkinta on tietysti selkein.

Mutta Lutherin mukaan kyseessä on riemukas vaihtokauppa: Ihminen antaa syntinsä Jumalalle ja saa vastalahjaksi pelastuksen.

Kysyin häneltä sitten: - Mikä on ihminen?

Hän vastasi: Ihminen on luotu maan tomusta. Hän on samaa ainetta muun luonnon kanssa. Kyllä tiedekin osoittaa tämän.

Ihminen muistuttaa eläimiä, mutta ei kuitenkaan ole samanlainen varsinkaan hengeltään tai sielultaan. Ihminen on Jumalan kuva. Mieheksi ja naiseksi Hän heidät loi. Tasa-arvoisuutta on päätelty tästä, mutta toisaalta mies on naisen pää.

Jokainen on tavallaan erikseen luotu: ainutlaatuinen ja hyvin arvokas. Ihminen on kokonaisuus. Liha ja henki kuuluvat yhteen. Sielun kuuluu hallita tätä kokonaisuutta. Sen lisäksi että ihminen on luotu kokonaisuudeksi, hän on myös vastuullinen, langennut ja sovitettu.

– Mitä nämä kolme asiaa sinusta oikein tarkoittavat? kysyin.

– Vastuullisuus tarkoittaa vastuuta toisista ihmisistä ja myös itsestä. Jeesus sanoi rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi ja Jumalaa yli kaiken. Tässä on kolme eri yksikköä taas: Itse, lähimmäinen ja Jumala. Jos ei kykene rakastamaan itseään, ei kykene rakastamaan lähimmäistään, Jumalasta nyt puhumattakaan. Ihmisen tulee myös käyttää järkeään, joka on Jumalan lahja, elääkseen synnitöntä elämää. Ihminen on myös luotu hallitsemaan luontoa. Hänen tulee hoitaa sekin asia järkevästi. Suojella luontoa ja viljellä sitä ryöstämättä.

Langennut tarkoittaa sitä, että ihminen on syntinen. Hän on ollut sitä paratiisista karkottamisesta lähtien. Ihminen tavoittelee vain omaa etuaan, vaikka hänet on pohjimmiltaan luotu toimimaan yhdessä, puhaltamaan yhteen hiileen. Koko ihmiskunnan pitäisi olla yhtä ja samaa seurakuntaa, mutta se jakautuu moninkertaisesti pieniin keskenään riiteleviin klikkeihin. Lopulta on vain yksilö joka kynsin hampain pitää vain omaa puoltaan. Sovitus tarkoittaa juuri sitä pelastuskäsitystä. Jeesus sovitti ihmiskunnan synnit kuolemalla ristillä, kuolemalla kuoleman voitti.

– Mitä se Jumala sitten on, muuta kuin Pyhä Kolminaisuus? minä kyselin edelleen. – Miltä Jumala näyttää ja missä Hän on?

– Ei Jumalaa voi nähdä eikä näin ollen voida sanoa miltä Jumala näyttää. Hän on tavallaan kaikkien aistien ulottumattomista eli aineeton. Joku tiedemies on saanut selville, että maailmankaikkeus on syntynyt tyhjästä ja sattumalta. Tavallaan hän on oikeassa ainakin sen tyhjyyden osalta. Mutta tyhjästä ei synny mitään. Tyhjä ei ole tyhjää vaikka se on aineetonta. Jos kaikki mitä käsitämme, koko olemassaolo on Jumalaa, niin tyhjyys on myös sitä. Kaikki on alkanut tyhjästä eli Jumalasta. Kaikella on myös tarkoitus, sattumalta me emme ole olemassa. Sattumaa ei itse asiassa ole. Mutta me emme tiedä kaiken tarkoitusta. Se on Jumalan mysteeri. Jumala ilmoittaa itsensä luonnossa ja kaikissa tapahtumissa. Jumalan olemassaolon voi ymmärtää ihmetellessään luonnon suuruutta ja kauneutta.

– Miten sitten kaikki loppuu, minä kysyin.

– Kaikki päättyy viimeiseen tuomioon ja sitä seuraavaan pelastuksen aikaan. Ne jotka eivät usko Jumalaan joutuvat kadotukseen

– Mikä sitten on elämän tarkoitus, minä kysyin

– Elämän tarkoitus löytyy elämällä, hän vastasi. – Ihminen on maailmaan heitetty, sanoo Heidegger. Ihmisen on itse luotava elämänsä tarkoitus. Ihmisen on oltava itselleen rehellinen ja aito, kun hän luo elämäänsä. Valheellinen elämä ei anna todellista tarkoitusta. Toisaalta ihminen on Jumalan kuva ja elämän tarkoitus on toteuttaa tätä kuvana olemista. Usko on se avain, jolla langenneen ihmisen todellinen olemus avautuu. Usko siis antaa elämälle tarkoituksen

– Minkälaista on kristillinen elämäntapa? oli seuraava kysymykseni.

– Rukous on olennainen osa sitä, hän vastasi. – Rukous vuoropuhelua Jumalan kanssa. Kristitty rukoilee sekä yksin että yhdessä muiden kanssa. Seurakunnan tarkoitus on aika oleelliselta osalta antaa mahdollisuus yhdessä rukoilemiseen. Rukous sisältää synnintunnustuksen, pyynnön, esirukouksen, kiitoksen tai ylistyksen. Luther korosti myös seurakunnan merkitystä kristityn hengellisen elämän perustana: seurakunnassa julistetaan evankeliumia ja jaetaan sakramentteja. Raamatun lukua ja mietiskelyä tulee kristityn myös harrastaa joka päivä. Mietiskely on mielen sisäistä ja yksityiskohtaista Raamatun tai muun uskonnollisen tekstin pohdiskelua. Ehtoollisjumalanpalvelus eli messu on esimerkki yhteisöllisestä uskonnonharjoituksesta ja niissä tulee kristityn käydä riittävän usein. ”Juuri messussa kristitty voi sekä rukoilla että kuulla Raamatun tekstejä yhdessä muiden kanssa.” Ehtoollinen ja rippi ovat hyvin tärkeitä. Elämänkaarirituaaleja ja juhlapyhiä tulee viettää asianmukaisesti. Elämää tietysti tulee elää niin että pyrkii välttämään syntiä. Siinä on apuna Raamatun 10 käskyä ja muut ohjeet sekä tietysti Jeesuksen rakastamisen kaksoiskäsky, jossa myös lähimmäinen tulee ottaa erityisesti huomioon.

– Entäs sitten tämä seksuaalisuuden ilmentäminen? minä kysyin

– Se kuuluu ainoastaan avioliittoon, hän vastasi.

– Entäs sinkut ja etenkin homoseksuaalit?

– Heidän tulee elää selibaatissa.

– Ai, niin kuin seksiä ei olisi olemassakaan?

– Juuri niin, se on Jumalan tahto.

– Mistä sinä sen tiedät?

– Raamatusta luin.

Olen pysynyt pelkkänä ystävänä uskovaiseni kanssa, koska avioliitto vaatisi paljon enemmän vähintään samanhenkisyyttä.

Lähde ja lainaukset: Katri Hauki, Outi Könni, Pekka Manninen, Seppo Nyyssönen:  LUKION USKONTO 3, ELÄMÄN VIRTA, wsoy 2008