Kirjoittajakurssin proosapäivä oli 10.6. Vetäjänä oli Sari Malkamäki.  Hän lienee hyvä novellisti, ja hänellä on laaja tuotanto. En ole vielä ehtinyt lukea hänen teoksiaan, mutta lukusuunnitelmassa ne ovat. Sari Malkamäki esitellään ainakin Pohjalaisissa nykykirjailijoissa http://www.seinajoki.fi/kirjasto/kirjailijat/malkamaki.htm 

Tässä myös kriitikon näkemys: http://www.elisanet.fi/marjatta.ripsaluoma/malkamaki.htm 

Suuren työn Sari Malkamäki oli tehnyt arvostellessan kaikkien kurssille osallistuvien prosaistien tekstit. Meitähän oli varmaan 18 kappaletta. Jokainen teksti sai myös kirjallista palautetta.
 
Sari Malkamäen luento oli hyödyllinen monella tavalla. Kirjoitin sen pohjalta sosiaalipsykologista yhteenvetoa avoimen yliopiston kurssille. Tässä  se osa noin seitsemän sivua pitkästä tekstistäni.
 
Harrastan kirjoittamista ja sosiaalipsykologia mielestäni löytää joitakin vastauksia myös seuraavin kysymyksiin, jotka Sari Malkamäki otti esiin Espoon kirjailijoiden kirjoittajakurssilla 10.6. Espoon Leppävaarassa: Miksi kirjoitan? Mitä fiktio on ja mitä se ei ole? Mitä tarvitaan kun tarinaa rakennetaan? Kuka tekstin kirjoittaa? Elämä itsessään näyttää siltä, että tapahtumia joille en voi mitään vain tulee eteeni, mutta toisaalta itse olen ohjaksissa, ohjaan hevostani tässä maailmassa ja suunnan minne se menee määrään itse.
 
– Kirjoittaminen on leikin jatkamista. Kirjoitan elämästä, etäännytän tekstin fiktiiviseksi, käytän mielikuvitusta, koen inspiraatioita, olen joskus flow-tilassa. Muodostan tekstiä osittain skeemojen vaikutuksesta, scriptin mukaisesti. Henkilöt käyttäytyvät usein stereotypioiden mukaisesti ja ovat joskus enemmän tai vähemmän henkilöskeemojen mukaisia, täysin niiden vastaisia tyyppejä ei voi luoda, jos haluaa säilyttää uskottavuutensa. yritän tietenkin välttää attribuution peruserheitä. Toisaalta fiktiivisessä maailmassa sisäiset tekijät, aikomukset ja luonteenpiirteen vaikuttavat käyttäytymiseen usein enemmän kuin tilannetekijät.
 
– Kirjoittaminen on uuden todellisuuden luomista. Kuitenkin se luodaan vanhan todellisuuden aineksista. Kaikki tosiasiat ovat otettava huomioon. On tietyt rajat joiden puitteissa kirjoituksen on pysyttävä. Mainitsin muutoksen jo aikaisemmin. Kaunokirjallinen teksti kuvaa useimmiten jonkinlaista muutosta tai kasvua. Sosiaalipsykologiset lainalaisuudet on syytä ottaa huomioon. Mainosvideoiden tutkiminen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen tehtävät olivat hyvää harjoitusta myös uuden todellisuuden luomisen alueella.
 
– Kirjoittaminen on muodon antamista kaaokselle. Kokonaisuuden hahmottamisessa voi soveltaa hyvin kirjan (Helkama, Myllyniemi, Liebkind: Johdatus sosiaalispsykologiaan) kahdeksatta lukua joka koskee toimintaa ja päätöksentekoa. Charles Bukowskin kirjasta ”Postitoimisto” saattaa hahmottaa myös tämän luvun asioita. Rakennan itsekin ”postiromaania” pikkuhiljaa. Sosiaalipsykologian opinnot näyttävät vievän hanketta hieman eteenpäin.
 
– Tarinointi on myös ideoiden työstämistä. Se on mielekkyyden kokemista, turhautumisen estämistä, merkitysten hakemista ja toivon ylläpitämistä. Tarinalla voi vastata mieltä vaivaaviin kysymyksiin. Kun kirjoitan opiskelevasta henkilöstä, mitä hän oppii, niin opin samalla itse.
 
Mielenkiintoinen kysymys on kuka tekstin kirjoittaa. Onko kirjoittaja ja kokija eri minä? Kokeva minä on maailmassa elävä ja maailmassa kiinni. Hän muuttuu tilanteiden mukaan ja hänellä on nämä sosiaaliset roolit. Kirjoittava minä irrottautuu staattisuudesta. Aktivoituu kirjoittamisen kautta. Hän voi kirjoittaa asioista joita ei ole kokenut. Hän kykenee ristivalotukseen ja voi luoda henkilöitä jotka ovat monipuolisia ja viisaampia kuin kirjoittava minä.